21
Hammasharjan käyttö
Hammasharjaa voidaan käyttää minkä tahansa hammastahnan kanssa.
Laita harjaspää suuhun ennen laitteen käynnistämistä roiskeiden
välttämiseksi.
Vie harjaspää hitaasti hampaalta toiselle. Pysähdy muutamaksi
sekunniksi hampaiden eri pinnoilla.
Harjaa sekä ikenet että hampaat. Harjaa hampaista ensin ulkopuoli,
sitten sisäpuoli ja viimeisenä purupinnat (1).
Älä hankaa tai paina liikaa, anna harjan tehdä kaikki työ.
Jotta saat plakin kunnolla poistettua, harjaa hampaitasi vähintään kaksi
minuuttia.
Ammattimainen ajastin
Lyhyt, 30 sekunnin välein kuuluva ja tuntuva merkkiääni muistuttaa jokaisen
neljän hammaslohkon tasapuolisesta harjaamisesta, jolloin kokonaistulos
on puhtaampi. Pitkä merkkiääni ilmoittaa, kun hammaslääkäreiden
suosittelema 2 minuutin harjausaika on saavutettu.
Ajastin tallentaa harjausajan, vaikka runko-osasta katkaistaisiin virta
hetkeksi harjauksen aikana. Vain silloin, kun tauko on pidempi kuin
30 sekuntia, ajastin siirtyy alkupisteeseen.
Paineentunnistin
Parhaan harjaustuloksen varmistamiseksi hammasharjassa on
paineentunnistin, joka auttaa sinua harjaamaan hellävaraisesti. Toiminto
auttaa suojaamaan ikeniä liialliselta harjaukselta ja tekee hammasharjasta
helppokäyttöisen. Jos harjaa painetaan liikaa, harjaspään pyörivä liike
jatkuu, mutta sykkivä liike lakkaa. Eron huomaa tunteen lisäksi myös
laitteen äänestä.
Ensimmäisten käyttöpäivien aikana ikenistä saattaa vuotaa hieman verta.
Tämän pitäisi yleensä lakata muutaman päivän kuluessa. Jos verenvuoto ei
ole lakannut kahden viikon kuluessa, ota yhteyttä hammaslääkäriisi.
Hammaslääkärit suosittelevat hammasharjan vaihtoa kolmen kuukauden
välein. INDICATOR-harjakset auttavat sinua tarkkailemaan ja parantamaan
harjaustapaasi. Kun hampaita harjataan kaksi kertaa päivässä kahden
minuutin ajan, INDICATOR-harjasten sininen väri haalistuu puoleen väliin
noin kolmessa kuukaudessa. Silloin on aika vaihtaa harjaspää (2a-2c).
Vaihtoharjaspäitä on saatavana jälleenmyyjiltä tai Oral-B Braun -
huoltoliikkeistä.
Puhdistaminen
Huuhtele harjaspäätä käytön jälkeen useiden sekuntien ajan juoksevassa
vedessä runko-osa käynnissä. Katkaise sitten runko-osasta virta ja irrota
harjaspää. Huuhtele molemmat osat erikseen juoksevassa vedessä (3) ja
pyyhi ne kuiviksi. Puhdista ajoittain myös latauslaite kostealla liinalla (4).
Tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta.
•
•
•
•
•
3746172_D16_Nordic .indd 213746172_D16_Nordic .indd 21 12.12.2007 15:56:20 Uhr12.12.2007 15:56:20 Uhr